| Uutisia Sisä-Savosta |
|
05.02.2012 |
Pekka Leskisen mielestä parasta
Mansikka ry:n toiminnassa on hakijoiden innostus. – Ei sitä
tarvitse peitellä, jos uskoo omaan asiaansa. Päinvastoin,
innostus on positiivinen viesti olipa kyse sitten yritys- tai
yleishyödyllisestä hankkeesta.
Hyvä idea
liikkeelle Mansikka ry:n
tuella
Tänä vuonna
Mansikka ry:llä on noin 700 000 euroa
jaettavana.
Yrityksistä
Mansikka ry:n rahoitustukea voivat kysäistä maaseudun
mikroyritykset ja yrittäjiksi
aikovat.
– Yleensä
rahoitustukea haetaan alkuinvestointeihin kuten kalustehankintoihin, tai
toiminnankehittämiseen kuten markkinointiin tai messuiskuun, kertoo
Mansikka ry:n vs. toiminnanjohtaja Pekka
Leskinen
Lue lisää
lehdestä.
Viidesluokkalainen Anna
Luttinen on ahkera lukija. Kirjaston kaakaota hän maistoi nyt
ensimmäistä
kertaa.
Kirjastolla kuppi
kuumaa
Vesannon kirjastolla on kokeilussa kahviautomaatti, jossa
saatavilla suodatinkahvin lisäksi on kaakaota ja erikoiskahveja.
Koneen kahviannokseen on mahdollista annostella erikseen
myös sokerin ja maidon määrää. Automaatti toimii
kolikoilla, ja se on siitä älykäs, että se osaa antaa
rahasta takaisin.
Laite on käytössä päivittäin, ja
käyttäjissä on enemmän nuorisoa. Nuorison mieleen ovat
enemmän erikoiskahvit kuten cappuccino, café au lait ja wiener
cafe.
Lue lisää
lehdestä.
Erikoissairaanhoidosta
tulee miljoonan
lisälasku
KYSiltä on tulossa Suonenjoen kaupungille ennakoitua
huomattavasti suurempi lasku. Suonenjokelaisten erikoissairaanhoitoon on
kulunut viime vuonna noin miljoona euroa arvioitua enemmän.
Erikoissairaanhoidon menot ylittävät budjetissa
arvioidun 14,4 prosentilla, mikä on kaupunginjohtaja Olavi
Ruotsalaisen mukaan ”älytön” luku.
– Terveydenhuollon menokehitys on nyt sen suuntaista,
että vitsit ovat vähissä. Tämä on todella
ikävää kuultavaa taloudellisessa mielessä, Ruotsalainen
kommentoi maanantai-iltana Suonenjoen kaupunginvaltuuston kokouksessa.
Lue lisää
lehdestä.
|